torstai 24. toukokuuta 2018

#otsikonkeksiminenonvaikeaa

Heippa kaikki höpönassukat! =D

Mitäs teidän kevääseen kuuluu? Ilmat on suosinut ainakin kaikkialla missä mä olen käynyt. Jossain vaiheessa säätiedotukset pelotteli ukkosilla, muttei onneksi tullut omalle kohdalle ainakaan... :p
Meikäläisen mies on ollut reissussa viime päivinä, niin tässä on ollut paljon aikaa itsekseen mitä kuluttaa. Niin ajattelin, että tietysti tulen tännekin kirjoittelemaan. =) Tiedän jo mistä seuraavan jutun kirjoitan, mutta tulin nyt taas välillä vaan kertomaan mitä olen viime päivinä touhuillut. Koitan hillitä liiallista kuvien määrää... =D

Vappu oli ja meni. :p Meillä oli ideana ottaa vappupäivänä vähän kuplivaa ja käydä katsomassa onko torilla mitään. Mutta, saatiinkiin edellisenä iltana päähämme lähteä ihan yllättäen ulos, ja ihan hauska ilta siitä tulikin. Mulla oli tuommoiset tosi komeet lasit päässä, ja vähän serpentiiniä kaulan ympärillä. =D Oli ihan hyvä, että lähdettiin, koska seuraavana aamuna oli kurkku kipeenä ja ulkona tuli vettä. Olin siinä kipeenä sitten joitain päiviä.
Käytiin yksi ilta keilaamassakin. Oli todella kivaa, varsinkin kun oltiin ainoita silloin paikalla, niin saatiin ihan rauhassa heitellä ränniin. =D No ei vais.. ihan hyvin se meni. =) Onneksi olin treenannut reisiä jonkin verran etukäteen, olisin ollut muuten ihan rikki taas heti alussa. :p Käytiin katsomassa kans uusin Avengers. =) Poikettiin sitä ennen taas pikaisesti Siipiweikoissa herkuttelemassa. :p Saatiin todella hyvää palvelua tälläkin kertaa, olin positiivisesti yllättynyt lähtiessä. Tarjoilija muisti, että me oltiin kysytty viimeksi yhdestä dipistä, ja oli selvittänyt mistä kaupoista sitä saa, loistotyötä! =)
No sitten... muistaakseni kerroin joulun jälkeen, että sain ihanimman joululahjan ikänä, eli Tiikerikummi-paketin. =) Niin nyt käytiin Korkeasaaressa hakemassa se paketti, ja katselemassa eläimiä. Tiikerit, ikävä kyllä, nukkui melkein koko sen ajan nyt kun siellä käytiin. :/ Ja sitten kun olivat hereillä, niin oli joko hyvin likaisen lasin takana, tai liikkui sitten kun mun puhelimen akku alkoi hyytymään... :p Mutta vaikken hyviä kuvia saanut, niin sain ihastella niiden touhuja edes hieman, ja se riitti nyt mulle. =) Sain kyllä todella hyvän kuvan amurinleopardista. Se tuli siihen ihan mun eteen ja heittäytyi selälleen kellimään. Oli niin suloinen, ihastuin! <3
Käytiin äitienpäivänä myös Linnanmäellä kiertelemässä, oli mukavaa. =) Ei käyty muissa laitteissa, paitsi Panoraama-näköalatornissa. Niin ja istuttiin varmaan tunti katselemassa Mikko Leppilammen esitystä, se lauloi ja esiintyi todella hyvin. =) Syötiin jäätelöä, ostettiin hattaraa, vedin narusta itselleni huivin ja sen semmoista. :p

On tässä tullut tehtyä kaikenlaista muutakin tietysti, mutta eiköhän tuossa ollut jo tarpeeksi. =) Toivottavasti teilläkin on mennyt mukavasti, aurinkoisia päiviä kaikille! 💛💛💛




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti